HPL:n 4.4.-27.4.2018 tehty vuokratyöntekijöitä koskeva tutkimus toteutettiin tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Tutkimukseen kutsuttiin kaikki auktorisoidut vuokratyöyritykset, ja siihen osallistui yhteensä 7165 vuokratyöntekijää 26 yrityksestä. Raportissa verrataan LEADin yksityiskohtaisia tuloksia kaikkien osallistuneiden yritysten kokonaistulokseen.

LEAD lyhyesti

LEAD perustettiin tekemään parempaa henkilöstöpalvelua. Halusimme luoda työnhakijoille räätälöidyn henkilöstöpalvelun, kantaa vastuun työsuhteiden onnistumisesta ja pitää huolta niin työntekijöiden kuin asiakasyritystemme tyytyväisyydestä.

Keskeisiä arvojamme ovat yksilökeskeisyys ja inhimillisyys. Olemme luotettava ja arvostettu kumppani työnhakijoille, työntekijöille sekä yrityksille.

Merkittävimmät onnistumiset

Vaikka pyrimme aina parempaan, on ilo nähdä, miten etenemme tavoitteidemme mukaisesti. LEADin kautta työtä tekevien ääni on kuuluva ja selkeä.

88% LEADin työntekijöistä suosittelee vuokratyön tekemistä LEADillä

Työnhakijoille räätälöity henkilöstöpalvelu tarkoittaa yksilöllistä lähestymistapaa, jossa tutustutaan aina ihmiseen ihmisenä eikä tuijoteta vain työkokemusta ja tutkintoja.

LEADin Työntekijöistä 75% työllistyi kahden viikon sisällä

Kun kerrot meille haluavasi töitä, etsimme sinulle sopivimman työn mahdollisimman pian. Haluamme kuitenkin, että viihdyt työssäsi, joten etsimisessä saattaa välillä mennä hieman pidempään. Joskus unelmatyö on löytynyt jopa seuraavaksi päiväksi.

LEAD on antanut riittävästi tietoa asiakasyrityksestä ja tehtävistä

Koska pidämme työviihtyvyyttä tärkeänä, haluamme kertoa selkeästi, mitä työnkuvaan kuuluu ennen työllistymistä.

Muita onnistumisaiheita tutkimuksen mukaan

  • LEAD huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista
  • LEAD on hoitanut asianmukaisesti palkanmaksut ja muut työsuhdeasiat
  • LEAD huomioi toiveeni tarjottaessa minulle töitä
  • Esimies asiakasyrityksessä arvostaa minua ja tekemääni työtä
  • Työkaverini arvostavat tekemääni työtä ja minua
  • Työntekijämme ovat tyytyväisiä tiedonkulkuun akselilla LEAD-asiakasyritys-työntekijä
  • Olen tyytyväinen LEADiin, enkä halua vaihtaa työpaikkaa

Vastaajien joukossa oli kirjava joukko eri ammattilaisia. Tässä muutamia ammattinimikkeitä:

  • Asiakasneuvoja
  • Service Desk Agent
  • Digital Media Producer
  • Palveluneuvoja
  • Rahoitusneuvottelija
  • Tietoliikenneasiantuntija
  • Myyntineuvottelija
  • Palveluasiantuntija
  • Tutkintokoordinaattori

Missä meidän tulee parantaa jatkossa

  • Viestimme jatkossa paremmin, miten vuokratöiden tekeminen auttaa saamaan uusia työmahdollisuuksia
  • Keskitymme LEAD-työyhteisön ja työssäjaksamisen kehittämiseen
  • Mietimme uusia mahdollisuuksia hyödyntää ja kehittää omaa osaamista vuokratöiden avulla ja innostua työstä entisestään

Tutkimuksen avoimia kommentteja

  • Tein vapaan hakemuksen ja töitä tarjottiin melkein heti
  • Omasta mielestäni hieman jopa madalsi kynnystä hakea töihin
  • Teen vakituista vuokratyötä, koska se on helppo ratkaisu välivuodelle joustavine työaikoineen
  • Kaikki on hyvin organisoitu ja olen tyytyväinen siihen
  • Asiakasyritys on tarjonnut minulle työpaikkaa, mutta en ole ottanut sitä vastaan, koska elämäntilanteelleni ei tällä hetkellä sovi vakituinen työsuhde.
  • Turvallinen ja helppo tapa saada töitä ja työkokemusta