Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa pääsemme jälleen tutustumaan Elisan Yritysmyyjien kokemuksiin ja tarinoihin. Täältä pääset sarjan edelliseen postaukseen: https://www.lead.fi/yritysmyyjana-elisalla-tutustu-myyjien-kokemuksiin/

Tällä kertaa vuorossa ovat myyntitykit Annika, Tapio ja Janika. Miten he ovat päätyneet Elisalle töihin ja mikä on heidän tarinansa?

Annika Tulinen – alanvaihtaja, jonka ennakkoluulot osoittautuivat vääriksi 

 

Annika on alanvaihtaja, joka muutama vuosi sitten otti hypyn tuntemattomaan. Säännöllisyys ja uudet haasteet kiehtoivat, eikä lähihoitajan työ enää maistunut. Myyntityö oli houkuttanut Annikaa, mutta ennakkoluulot mm. palkkausta, puhelinmyyntiä ja vuokratyötä kohtaan olivat aina estäneet häntä toimimasta ja hakemasta tämän tyyppisiin tehtäviin.

Lopulta Annika bongasi LEADin työpaikkailmoituksen Elisan yritysmyynnin puolelle ja päätti laittaa hakemusta sisään, ennakkoluuloista huolimatta. Riskinotto kannatti. Annikan ennakkoluulot karisivat osittain jo haastattelussa ja viimeistään silloin kun työt Elisalla alkoivat. Siksi Annika rohkaisee kaikkia kiinnostuneita hakemaan:

”Epäröinnistä huolimatta kannattaa antaa mahdollisuus. Ennakkoluulot karisee varmasti. Yhteishenki on täällä ihan omaa luokkaansa ja vuokratyöntekijän asema on sama kuin kaikilla muillakin. En ole kokenut itseäni eriarvoiseksi täällä.” 

Annikan työnkuva Elisalla on muuttunut vuosien varrella paljon. Kyllästymistä ei ole ehtinyt tapahtua, koska uusia haasteita on tarjolla jatkuvasti.

”Työ alkoi uusasiakashankinnalla, mutta nyt tulee myös paljon inbound-puheluita ja asiakkaat ovat itse yhteydessä. Saa tehdä töitä isojen asiakkuuksien kanssa ja omia vastuuasiakkuuksiakin on kertynyt.” 

Tapio Mäkelä – kuluttajamyynnistä b2b-myyntiin 

Myyntitykkimme Tapio on ahkeroinut myynnin parissa operaattorialalla jo useamman vuoden. Tapio aloitti myyntiuransa henkilöasiakaspuolelta, mutta siirtyi lopulta yritysmyyntiin Elisalle. B2B-myynti antoi myyntityöhön uutta näkökulmaa, sillä asiakkaille tarjottavat ratkaisut osoittautuivat Elisalla todella monipuolisiksi. Vaihtaminen kannatti ja Tapio on ollut työhönsä erittäin tyytyväinen.

”Täällä on todella hyvät työajat, kasista neljään, ja sitä arvostan paljon. Juuri koskaan ei tule tylsää, työporukka ja ilmapiiri on hyvällä mallilla, ja apu kyllä löytyy, jos ei jotain itse osaa. Aina voi kysyä apua.” 

Lisävastuutakin Tapio on saanut. Ydintekemisen lisäksi hän perehdyttää ja kouluttaa uusia taloon tulevia myyjiä ja opastaa heitä myynnin saloihin. Työkokemuksen ja taustan ei tarvitse olla aina samasta muotista – sen on Tapio päässyt todistamaan uusia myyjiä kouluttaessaan. Tapion mielestä tietyt piirteet ja ominaisuudet kuitenkin löytyvät kaikilta:

”Sosiaalisuutta kyllä täytyy olla, koska iso osa työtä on ihmisten kanssa keskusteleminen. On hyvä, jos on oma-aloitteinen ja uskaltaa rohkeasti tehdä päätöksiä. Myyntituloksia mitataan yksilötasolla, joten tietynlainen paineensietokyky täytyy löytyä.” 

Janika Pekkarinen – suunnitelmissa hoitoala, mutta myyntityö vei mennessään! 

Janika päätyi myyntialalle oikeastaan vahingossa, sillä myynti ei alun perin ollut Janikan suunnitelmissa. Lukion jälkeen hänen tavoitteensa oli hakea sairaanhoitoalalle tai biotekniikkaa lukemaan. Janika päätti kuitenkin tarttua mahdollisuuteen ja laittoi rohkeasti hakemuksensa Elisan yritysmyyntiin LEADin kautta. Hakuprosessissa Janikan energinen ja positiivinen ulosanti todella vakuuttivat ja valinta osui häneen. Puoli vuotta myöhemmin Janika toteaa, että on viihtynyt työssään erittäin hyvin ja myynti on tuntunut omalta jutulta. Urahaaveet hoitoalan töistä ovat jääneet nyt ainakin hetkeksi odottamaan.

”Täällä annetaan hyvällä tavalla paljon vastuuta ja luotetaan työntekijöihin. Tehtävään koulutetaan tosi hyvin ja myös jatkokoulutusta tarjotaan. Vaikka työ oli hirveen jännittävää alkuun, niin tunsin itseni tosi tervetulleeksi ekasta viikosta alkaen. Asiakkaat kampaajista sisustussuunnittelijoihin on ihan tavallisia ihmisiä, joita on helppo lähestyä. Soittamisen rutiini löytyi lopulta aika helposti. ” 

Janika kannustaa ottamaan hänestä mallia ja suosittelee muita rohkeasti hakemaan tehtävään. Paljoa ei vaadita, mutta oikeanlaista asennetta kyllä.

”Työ sopii sellaiselle, joka oikeasti haluaa haastaa itseään ja on vaikka kiinnostunut etenemisestä myyntialalla. Tärkeää, että on avoin ja motivoitunut persoona.” 

Olisiko sinustakin Yritysmyyjäksi Elisalle? Älä epäröi vaan laita hakemusta tulemaan! Hakemaan pääset täältä.